Tervehdys!

Lari Palander – muutamalla lauseella:

Toimin liikkuvana teatteri- ja tapahtumateknikkona. Viihdyn hyvin äänipöydän, valopöydän tai oikeastaan minkä tahansa teknisen laitteen takana. Olen ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa jo yli toistasataa produktiota, sekä viettänyt aikaa myös TV- ja elokuvatuotantojen parissa. Eniten kiitosta olen saanut tarkasta ajotyöstäni, sekä nopeudestani omaksua uusia tiloja ja laitteistoja. Omaan myös kattavan kokemuksen tietoverkkojen ja palvelimien ylläpidosta, sekä historiaa yrittäjänä aina vuosituhannen vaihteesta asti.

Ensimmäisen kerran olin ammattiteatterissa työntekijänä vuonna 1987, joten alaa olen nähnyt ja siellä myös lapsuuteni kasvanut. Viime vuodet olen pääsääntöisesti työllistynyt mm. Seela Sellan kiertueteknikkona, sekä Pyynikin kesäteatterin äänisuunnittelijana.

Suurempiin projekteihin työaikaani myy helsinkiläinen tuotantoyhtiö Kulttuurikone. Yhteistyömme on jatkunut jo useita vuosia. Mm. Kulttuurikoneen mukana olen kiertänyt lähes kaikki Suomen ammattiteatterit sekä lukemattomia eri kokoisia esiintymislavoja. Tätä kautta olen myös verkostoitunut hyvin alan toimijoihin, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Hyvä kontaktiverkostoni auttaa myös tarvittaessa laitteistojen hankinnoissa tai vuokraamisessa. Olen aina kiinnostunut uusista projekteista ja mitä aikaisemmin ollaan liikenteessä, sen todennäköisemmin kalenteristakin löytyy tilaa, joten ole rohkeasti yhteydessä!

Sähköpostitse: lari.palander (at) kulttuurikone.fi tai puhelimella: +358-45-1485591.